Archives For luotto

Tässä viimeisessä blogikirjoituksessani haluan nostaa valokeilaan pikaluottoalan ongelmat, jotka ovat olleet keskeisesti esillä koko kuluttaja-asiamieskauteni ajan. Kyse on isosta yhteiskunnallisesta ongelmasta, sillä pikaluotoilla on merkittävä rooli ihmisten ylivelkaantumisessa.

Pikaluottoalan suurin ongelma ovat yhä yli 2000 euron luotot ja niiden kohtuuttomat luottokustannukset, jotka jäävät nyt korkokattosääntelyn ulkopuolelle. Selkeä ja nopein ratkaisu näiden luottojen kohtuuttomiin kustannuksiin olisi muuttaa lainsäädäntöä siten, että korkokattosääntely ulotettaisiin koskemaan kaikkia kuluttajaluottoja. Kuluttaja-asiamiehenä olen tehnyt asiassa lakialoitteen vuonna 2016 ja oikeusministeriö arviomuistion keväällä 2017. Arviomuistiossa esitetään korkokattosääntelyn laajentamista koskemaan myös 2000 euron suuruisia ja sitä suurempia luottoja ja siinä on lähdetty alustavasti noin 30 prosentin korkotasosta. Arviomuistiossa on käsitelty myös muuna kuin korkona perittäviä luottokustannuksia ja prosentuaalisten rajojen asettamista näille kustannuksille.

Lakialoitteen jälkeen olemme jatkaneet pikaluottojen aiheuttamien ongelmien käsittelyä kuluttaja-asiamiehen valvontakeinoilla, muun muassa viemällä pikaluottoasioita ratkaistavaksi markkinaoikeuteen. Markkinaoikeus antoi lokakuussa 2017 päätöksen, jossa se arvioi pikaluottoyhtiö 4finance Oy:n toimintaa.

Markkinaoikeus kielsi yhtiötä 100 000 euron sakon uhalla toimittamasta kuluttajalle luottoehtoja vasta luotto-sopimuksen teon jälkeen sekä ilmoittamasta luoton markkinoinnissa ja sopimusehdoissa luoton korkoa päiväkorkona. Näiden kieltojen perusteet löytyvät suoraan lainsäädännöstä. Markkinaoikeus totesi myös yhtiön käyttämän 182,5 prosentin suuruisen viivästyskoron kohtuuttomaksi ja kielsi yhtiötä perimästä viivästyneelle määrälle viivästyskorkoa 182,5 prosenttia tai tätä enemmän, mutta jätti ottamatta kantaa siihen, mikä olisi kohtuullinen viivästyskorko. Markkinaoikeus pitäytyi päätöksessään tiukasti vain harjoitetun lainvastaisen menettelyn kieltämiseen. Kielto ei siten estä yritystä käyttämästä sopimusehtoa, jonka mukaan viivästyskorko olisi esimerkiksi vain hieman alempi kuin 182,5 prosenttia.

Olemme hakeneet ratkaisukäytäntöä koron kohtuullisuuteen ja kuluttajansuojalain korkokaton ulkopuolelle jäävien luottokustannusten kohtuulliseen määrään myös kuluttaja-asiamiehen avustustoiminnan kautta käräjäoikeuksilta. Näissä tapauksissa vastapuolina ovat olleet miltei kaikki Suomen suurimmat pikaluottoja tarjoavat yritykset. Kaikki nämä tapaukset kuitenkin päättyivät velkojan luovuttua vaatimuksistaan kuluttaja-asiamiehen riitauttamilta osin, jolloin koron kohtuullisuutta koskevaa ratkaisukäytäntöä ei sitäkään kautta saatu.

Välillä tulee mietittyä, olisiko pikaluottoyritysten suhtautuminen toinen, jos kuluttaja-asiamiehen keinovalikoimaan kuuluisi myös seuraamusmaksu elinkeinonharjoittajan toimittua lainvastaisesti. Loppusuoralla oleva EU:n kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanoa koskevan asetuksen uudistus sekä oikeusministeriön vuonna 2014 aloittama hanke kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi toivottavasti parantavat tilannetta lähivuosina.

Markkinaoikeuden päätöksenkin jälkeen uudelle luottosääntelylle on edelleen kiireellinen tarve, jotta kohtuuttoman suurista luottokustannuksista ja korkeista koroista päästäisiin vihdoin eroon. Pikaluottoalan epäkohdista aiheutuu paitsi velkaantumista ja syrjäytymistä, myös muita kuluja yhteiskunnalle, kun velkaneuvonta, ulosotto, tuomioistuimet ja viranomaiset joutuvat taajaan hoitamaan korkokattosääntelyä kiertävien pikaluottoyhtiöiden aiheuttamia ongelmia. Aiheesta on kirjoitettu myös mediassa (ks. mm. Kauppalehti 2.11.2017) ja pikaluottotoimijoita on käynyt eduskunnassa kertomassa omia näkökulmiaan asiaa koskevista lakialoitteista (Suomen Kuvalehti 11.10.2017). Odotan, että oikeusministeriö jatkaa lainmuutoksen valmistelua arviomuistion pohjalta pikaisesti.

Pikaluottoalan valvontaa kuluttajansuojaviranomaisen näkökulmasta jatkaa jälkeeni Antti Neimala, joka aloittaa kuluttaja-asiamiehenä ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajavastuualueen ylijohtajana 1.1.2018. Hän tulee kirjoittamaan myös tätä blogia jatkossa. Haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita ja toivottaa teille hyvää loppuvuotta! Seuraan kiinnostuksella kuluttajansuojan kehittymistä myös eläkepäivillä.

Hakukonejätti Google ilmoitti blogissaan kieltävänsä pikavippimainokset palvelussaan. Tämä on hyvä uudistus ja ehkäisee osaltaan ihmisten velkaantumista huikeilla koroilla kuorrutettujen pikavippien kautta. Sinänsä täysin erilainen, mutta velkaantumista pahimmillaan edesauttava luottotuote on suomalaisten operaattoreiden kuluttajille tarjoama pitkä maksuaikasopimus. Siinä tarjotaan kuluttajille uutta puhelinta 36 kuukauden korottomalla ja kuluttomalla maksuaikasopimuksella. Kyseessä on juridisesti luotto, mutta kuluttajansuojalain luottoja käsittelevä 7 luku ei tällaisia korottomia ja kuluttomia luottoja koske. Kuluttajaa kyseinen sopimus kuitenkin sitoo kolmeksi vuodeksi ja sen maksaminen vaikuttaa omaan talouteen pitkän aikaa.

Asiaan havahtuu usein vasta silloin, kun puhelin hajoaakin tuon kolmen vuoden aikana ja tilalle joutuu hankkimaan uuden, kenties jälleen samanlaisella 36 kuukauden maksuaikasopimuksella. Tai jos puhelimen malli alkaa kyllästyttää ja vaihto tulee ajankohtaiseksi siitä syystä. Samaan aikaan 36 kuukauden maksuaika rullaa edelleen myös käytöstä pois jääneestä tai rikki menneestä puhelimesta.

Lopputulos voi olla, että kuluttaja lopulta maksaa yhtä aikaa vaikkapa kolmea tällaista pitkäkestoista luottoa. Pienistä puroista syntyviä suuria kuluja on vaikea hahmottaa ja tällainen velkaantuminen vaikuttaa usein yllättävästi kuluttajan taloudenhallintaan. Lisäksi henkilöt, jotka 36 kuukauden maksuaikasopimuksia ja niin sanottua myöhennettyä maksamista suosivat, voivat olla nuoria, jotka vasta harjoittelevat oman talouden hallintaa tai henkilöitä, joilla saattaa olla jo valmiiksi tiukka budjetti.

Suomessa ei korottomissa ja kuluttomissa luotoissa – kuten näissä operaattoreiden tarjoamissa maksuaikasopimuksissa – tarvitse arvioida luotonsaajan maksuvaraa. Tämä saattaa edesauttaa usean pitkän maksuaikasopimuksen kasautumista henkilöille, jolla ei todellisuudessa niihin maksuvaraa ole. Ruotsissa yritysten tulee arvioida luotonhakijan maksuvara yli 3 kuukauden mittaisissa korottomissa ja kuluttomissa luotoissa. Tätä toivoisin Suomeenkin.

Puhelimille myönnetään yleensä enimmillään kahden vuoden takuu. Älypuhelinten kestoikäoletus on kuitenkin yleensä vähintään 2-3 vuotta. Kuluttajariitalautakunnan mukaan kalliilta huippumallilta voi olettaa vielä pidempääkin kestoikää.

Puhelinten korjaamisen vastuukysymykset ovat hankalia, kun kyse on jokapäiväisessä käytössä olevasta tuotteesta, jossa luonnollista kulumaa ei voi välttää. Pieni naarmu älypuhelimessa voi aiheuttaa sen, että myyjä vetoaa naarmuun ja kuluttajan huolimattomuuteen, eikä korvaa laitteen aivan muuhun osaan liittyvää viankorjausta tai anna hinnanalennusta. Tämä koskee sekä takuukorjauksia että takuuajan jälkeen ilmenneitä vikoja, joissa vastuu tuotteen virheellisyyden osoittamisesta on ostajalla.

Älypuhelinten kohdalla kuluttajat ovat myös saaneet havaita, että kuluttajariitalautakuntakaan ei aina suosita älypuhelimen takuukorjausta. Vaikka myyjällä on takuusta riippumattakin lakisääteinen vastuu myymästään laiteesta, voi moni ostaa silti uuden puhelimen takuuaikana hajonneen tilalle vastuukysymyksiä sen kummemmin selvittämättä.

Kehotan kuluttajia harkitsemaan tarkoin pitkien maksuaikasopimusten sopivuutta itselleen. Oikotie onneen ei välttämättä ole myöskään sopimus, jossa tarjotaan mahdollisuus vaihtaa uuteen puhelimeen, kun on maksanut puolet 24 kuukauden maksuaikasopimuksesta – kokonaistaloudellinen vaikutus kannattaa laskea tarkoin. Operaattoreiden toivon pohtivan sitä, onko asianmukaista tarjota kuluttajille pitkillä maksuaikasopimuksilla tuotteita, joiden käyttöikä ja annettu takuu on maksuaikaa lyhyempi.