Archives For Touko 2016

Hakukonejätti Google ilmoitti blogissaan kieltävänsä pikavippimainokset palvelussaan. Tämä on hyvä uudistus ja ehkäisee osaltaan ihmisten velkaantumista huikeilla koroilla kuorrutettujen pikavippien kautta. Sinänsä täysin erilainen, mutta velkaantumista pahimmillaan edesauttava luottotuote on suomalaisten operaattoreiden kuluttajille tarjoama pitkä maksuaikasopimus. Siinä tarjotaan kuluttajille uutta puhelinta 36 kuukauden korottomalla ja kuluttomalla maksuaikasopimuksella. Kyseessä on juridisesti luotto, mutta kuluttajansuojalain luottoja käsittelevä 7 luku ei tällaisia korottomia ja kuluttomia luottoja koske. Kuluttajaa kyseinen sopimus kuitenkin sitoo kolmeksi vuodeksi ja sen maksaminen vaikuttaa omaan talouteen pitkän aikaa.

Asiaan havahtuu usein vasta silloin, kun puhelin hajoaakin tuon kolmen vuoden aikana ja tilalle joutuu hankkimaan uuden, kenties jälleen samanlaisella 36 kuukauden maksuaikasopimuksella. Tai jos puhelimen malli alkaa kyllästyttää ja vaihto tulee ajankohtaiseksi siitä syystä. Samaan aikaan 36 kuukauden maksuaika rullaa edelleen myös käytöstä pois jääneestä tai rikki menneestä puhelimesta.

Lopputulos voi olla, että kuluttaja lopulta maksaa yhtä aikaa vaikkapa kolmea tällaista pitkäkestoista luottoa. Pienistä puroista syntyviä suuria kuluja on vaikea hahmottaa ja tällainen velkaantuminen vaikuttaa usein yllättävästi kuluttajan taloudenhallintaan. Lisäksi henkilöt, jotka 36 kuukauden maksuaikasopimuksia ja niin sanottua myöhennettyä maksamista suosivat, voivat olla nuoria, jotka vasta harjoittelevat oman talouden hallintaa tai henkilöitä, joilla saattaa olla jo valmiiksi tiukka budjetti.

Suomessa ei korottomissa ja kuluttomissa luotoissa – kuten näissä operaattoreiden tarjoamissa maksuaikasopimuksissa – tarvitse arvioida luotonsaajan maksuvaraa. Tämä saattaa edesauttaa usean pitkän maksuaikasopimuksen kasautumista henkilöille, jolla ei todellisuudessa niihin maksuvaraa ole. Ruotsissa yritysten tulee arvioida luotonhakijan maksuvara yli 3 kuukauden mittaisissa korottomissa ja kuluttomissa luotoissa. Tätä toivoisin Suomeenkin.

Puhelimille myönnetään yleensä enimmillään kahden vuoden takuu. Älypuhelinten kestoikäoletus on kuitenkin yleensä vähintään 2-3 vuotta. Kuluttajariitalautakunnan mukaan kalliilta huippumallilta voi olettaa vielä pidempääkin kestoikää.

Puhelinten korjaamisen vastuukysymykset ovat hankalia, kun kyse on jokapäiväisessä käytössä olevasta tuotteesta, jossa luonnollista kulumaa ei voi välttää. Pieni naarmu älypuhelimessa voi aiheuttaa sen, että myyjä vetoaa naarmuun ja kuluttajan huolimattomuuteen, eikä korvaa laitteen aivan muuhun osaan liittyvää viankorjausta tai anna hinnanalennusta. Tämä koskee sekä takuukorjauksia että takuuajan jälkeen ilmenneitä vikoja, joissa vastuu tuotteen virheellisyyden osoittamisesta on ostajalla.

Älypuhelinten kohdalla kuluttajat ovat myös saaneet havaita, että kuluttajariitalautakuntakaan ei aina suosita älypuhelimen takuukorjausta. Vaikka myyjällä on takuusta riippumattakin lakisääteinen vastuu myymästään laiteesta, voi moni ostaa silti uuden puhelimen takuuaikana hajonneen tilalle vastuukysymyksiä sen kummemmin selvittämättä.

Kehotan kuluttajia harkitsemaan tarkoin pitkien maksuaikasopimusten sopivuutta itselleen. Oikotie onneen ei välttämättä ole myöskään sopimus, jossa tarjotaan mahdollisuus vaihtaa uuteen puhelimeen, kun on maksanut puolet 24 kuukauden maksuaikasopimuksesta – kokonaistaloudellinen vaikutus kannattaa laskea tarkoin. Operaattoreiden toivon pohtivan sitä, onko asianmukaista tarjota kuluttajille pitkillä maksuaikasopimuksilla tuotteita, joiden käyttöikä ja annettu takuu on maksuaikaa lyhyempi.

Markkinointi elää nopean muutoksen aikaa. Etenkin verkossa tapahtuva kaupankäynti ja siihen liittyvä markkinointi löytävät jatkuvasti uusia muotoja, ja kestää aikansa ennen kuin ne tulevat kuluttajille tutuiksi. Kuluttaja-asiamies seuraa aktiivisesti näitä muutoksia ja kehittää alati omaa valvontaansa esimerkiksi verkko- ja mobiilimaailmassa. Koska kehityksen vauhti on huima, ja valvottavaa paljon, tarvitaan viranomaisvalvonnan rinnalle myös alan itsesääntelyä uusissa markkinoinnin muodoissa ja kanavissa.

Itsesääntely on parhaimmillaan viranomaistoimintaa nopeampaa, joustavampaa ja edullisempaa. Sääntelyyn osallistuvilla on usein omasta toimialasta viranomaisia enemmän asiantuntemusta ja itsesääntelyllä voi olla alan keskuudessa viranomaisvalvontaa suurempi uskottavuus. Omaa toimintaansa sääntelemällä toimiala voi myös välittää itsestään ulkopuolisille vastuullisemman kuvan.

Toimiva itsesääntely voi vähentää kustannuksia, joita aiheutuu virheiden jälkikäteisestä korjaamisesta, kampanjoiden muuttamisesta tai myynnin vähentymisestä. Kattava itsesääntely voi myös lisätä kuluttajien luottamusta alan toimintaan.

Ongelmana itsesääntelyssä voi olla se, että omia etujaan valvovat tahot eivät välttämättä halua asettaa toiminnalleen tarpeeksi tiukkoja vaatimuksia. Lisäksi alan sisäiset sanktiot tai seuraamukset eivät usein ole sitovia viranomaisvalvonnan tavoin. Kun itsesääntely koskee vain toimintaan sitoutuneita tahoja, voi syntyä vapaamatkustajaongelma toimialajärjestöihin kuulumattomien yritysten osalta.

Mainos- ja markkinointitehtävissä työskentelevien tulee tuntea tai selvittää kampanjoiden ja mainonnan lainmukaisuus. Erityissäännöksiä liittyy esimerkiksi lapsiin kohdistuvaan mainontaan. Kuluttaja-asiamies haluaa osaltaan helpottaa markkinoijien työtä jakamalla tietoa kuluttajien oikeuksista ja yritysten velvollisuuksista esimerkiksi kotisivujen www.kkv.fi kautta. Ennakoivaan itsevalvontaan on tarjolla muun muassa verkkosivuilla julkaistut eri toimialoja ja aiheita koskevat linjaukset.

Linjauksilla ja kannanotoilla pyritään edistämään lakisääteisen valvonnan ennakoitavuutta ja nostamaan esille kuluttaja-asiamiehen soveltamia arviointiperiaatteita. Linjauksissa otetaan myös kantaa markkinointisäännösten soveltamiseen uusissa mainonnan muodoissa kuten blogiyhteistyössä. Niin uudet kuin vakiintuneetkin kaupankäynnin kysymykset ovat esillä myös kuluttaja-asiamiehen säännönmukaisesti elinkeinoelämän eri järjestöjen kanssa käymissä keskusteluissa.

Itsesääntelyn tulisi osaltaan tukea lainsäädännön noudattamista, mutta sen tulisi myös tuoda jonkinlaista lisäarvoa lainsäädännön päälle. Tällöin on mahdollista ottaa huomioon myös kuluttajien todellinen käyttäytyminen ja käyttäytymisen taloustieteen havainnot. Kuluttajat kun toimivat yleensä sen tiedon varassa, jonka markkinoinnin pääviesti antaa. Näin ollen erityistä huomiota pitäisi kiinnittää siihen, että itsesääntelyn avulla löydettäisiin keinoja sen varmistamiseksi, että kuluttaja todella tietää, minkälaista tuotetta tai palvelua hän on tilaamassa ja millaisin sopimusehdoin. Näin lisätään myös kuluttajan luottamusta toimialaan ja vaikutetaan positiivisesti koko toimialan imagoon.

Esimerkiksi puhelinmyyntiin liittyvät ongelmat johtuvat pääosin siitä, ettei kuluttajille anneta riittävästi tietoa tuotteen ja sopimusehtojen keskeisestä sisällöstä, vaikka lainsäädäntö sitä edellyttää. Eräs käyttökelpoinen keino lainmukaisen menettelyn toteuttamiseksi voisi olla erillisen työkalun tai muistilistan laatiminen niistä asioista, joita puhelinmyyjän täytyy aina käydä läpi esimerkiksi tuotteen tai palvelun hinnasta ja sopimusehtojen keskeisestä sisällöstä. Tämä voisi kytkeytyä puhelun loppuyhteenvetoon.

Itsesääntelyn toimimiseksi on tärkeää, että järjestely kattaa kaikki keskeiset alan toimijat. Tarvitaan hyväksytyt ja yleispätevät ohjeistot, joita pidetään ajan tasalla ja jotka ovat laajasti saatavilla. On hienoa, jos toimiala itse tekee eri säännöksiä tunnetuksi ja helpottaa niiden löytämistä. Huhtikuussa Mainostajien Liitto kertoi koonneensa kaikki keskeiset markkinoinnin sääntelyä koskevat ohjeet yhteen uudistettuun verkkopalveluun, jossa ne ovat liiton jäsenyritysten käytettävissä. Uskon, että tämä osaltaan edistää myös kuluttajansuojalainmukaista markkinointia.